
Narttu
S. 28.1.2007
Isä: Lumotuuli Menninkäinen
Emä: Sydäntalven Jubilee
Om. Johanna Helkimo
Kuvat: Lahja Nurmela
Niehka tuli meille keväällä 2007. Ihana sopeutuvainen pentu, joka sopeutui alkuvaikeuksista selvittyä ihan hyvin laumaan. Luonteeltaan Niehka on hyvin erilainen kuin aiemmat koirani. Hyvin hyvin sopeutuvainen ja kaikki käy -tyyppinen pehmeäluonteinen koira. Oikea kiltteyden perikuva. Tosin asiaan voi vaikuttaa, että joutui aika alistettuun asemaan nuorimpana ja pienimpänä kahden aikuisen koiran laumaan.
Niehka oli meillä kevääseen 2008, mutta elämäntilanteen muutosten takia jouduin vähentämään eläinmäärää kotona ja kun löytyi vielä niin loistava paikka melko läheltä Pudasjärven keskustasta Lahja Nurmelan koirana, Niehka muutti Lahjan koiraksi, kun hänellä oli koiran kokoinen aukko elämässä.
Niehka on totta puhuen muuttunut iloisemmaksi ja sen elämä toimeliaammaksi yhden ihmisen ainoana koirana. Totteleveisuuskoulutuskin on aloitettu ja hyvin sujuu. Kovasti koirakavereita ja ihmiskavereita kuulostaa olevan. Niehkalla on myös uusi virka, kun käy vanhustentalolla ilmeisen odotettuna vierailijana, tassuterapeuttina. Varmasti Niehkalla sopiva virka. Kaikki ihmiset ihmettelevät kovasti Niehkan huippuhyvää luonnetta. Pentuja teetetään sitten joskus lähempänä kolmea vuotta.
Niehka on PRA –testattu ja testi oli ihan puhdas, eli ei ole kantajakaan tähän sairauteen.