Hankiaisen Pelmu
Kuva: Helena Leppäkoski
Narttu
S. 16.4.2002
Isä: Huhtun Taamo
Emä: Pukranvaara Ravdnji
Om. Helena Leppäkoski
Kyynärnivelet: 0/0
Lonkat: A/A
Silmät: ei HC-, PRA- tai RD-muutoksia (10/2003)
Polvinivelet: (med.) 0/0
Luonnetesti 17.9.05, tuomareina Bengt Söderholm ja Lea Haanpää:
Toimintakyky +1, kohtuullinen
Terävyys +3, kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3, kohtuullinen hillitty
Taisteluhalu +2, kohtuullinen
Hermorakenne +1, hieman rauhaton
Temperamentti +3, vilkas
Kovuus +1, hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +, laukausvarma
Loppupisteet 174
Pelastuskoirakokeet (SpeKL-säännöt):
1.10.05 jälkiperuskoe, pimeäosuus
PLS:n Katselmukset:
2003 Marri Pennan arvostelu junioriluokassa: Yleiskuva kaunis, liikkuu kauniisti, kauniit korvat ja pää.
2005 Lasse Tuomisen arvostelu AVO1 –luokassa:
Luonne oikea. Karvapeite oikean laatuinen, mutta pohjavilla puuttuu. Runko ja raajat hyvät. Kaunis narttumainen pää.
(Kuvat: Helena Leppäkoski)
Pelmu on pieni ja pippurinen. Se huomaa melkein kaiken, ja reagoi havaintoihinsa välittömästi. Se on nopea liikkeissään ja liikkuu mielellään ja kovaa – ainakin viileämpinä vuodenaikoina. Pelmu on utelias, se tarkkailee ympäristöään aktiivisesti, ja erityisesti nenänkäyttöä vaativien arvoitusten selvittäminen on sen mielestä huippuhienoa. Niinpä pelastusetsintä ja jäljestys sopivatkin Pelmulle harrastuksiksi kuin ... nenä päähän. Tarkan ojanreunusten havainnoinnin seurauksena Pelmu välillä esittää myyräloikkia, ja toisinaan voi arvata mielenkiintoisen hajun leijuvan ylempänä, kun Pelmu nousee hyppimään pupunhyppyjä takajalkojensa varassa, nenä ylhäällä. Varsinkin nuorempana yhdistelmä vauhtia ja viehtymystä nenähommiin aiheutti toisinaan lenkillä ongelmia, onhan metsä täynnä jälkiä ja osa niistä vie pitkälle – Pelmu ei ymmärtänyt, että omistajista ei ole yhtään hauskaa, kun Pelmu käy yksikseen pitkän matkan päässä jälkiä tutkimassa.
Pelmun mielestä ihmiset ovat mielenkiintoisia – oma perhe ja tutut aivan ihania, ja vieraammatkin Pelmu haluaa tarkistaa, josko osoittautuisivat mukaviksi kuten valtaosa sen tuntemista ihmisistä. Omia ihmisiään kohtaan Pelmu on nöyrä – se ei avoimesti vastusta, eikä komenna haukulla. Mutta nöyrälläkin on omat painostuskeinonsa, kuten sinnikäs kuonolla tuuppimien, tai erilaiset ääntelyt: mouruaminen, yninä ja vinkuminen.
Pelmu on niitä koiria, jotka elävät syödäkseen. Se on aina ruoka-aikaan paikalla. Se on kuitenkin oppinut, että kotona sillä parhaat mahdollisuudet päästä osalliseksi pöydän antimista, mikäli makaa rauhallisesti paikoillaan, joko omalla peitollaan keittiön nurkassa, tai muutaman metrin päässä pöydästä. Tiskaamisessa Pelmu on aina valmis auttamaan ruoka-astioiden esipesussa. Ahneutensa takia Pelmu on helppo motivoida koulutuksessa, se jaksaa ruuan eteen yrittää pitkään ja yleensä omistaja kyllästyykin toistoihin paljon nopeammin kuin Pelmu. Tästä huolimatta Pelmu on nopea oppimaan, toisinaan se oivaltaa asioiden välisiä syy-seuraus-yhteyksiä yhdestäkin kokemuksesta. Tämä on toisaalta etu, mutta myöskin haaste – se oppii nopeasti myös virheelliset tavat toimia.
Toisiin koiriin Pelmu suhtautuu pääsääntöisesti viileästi. Muutamat tutut koirakaverit ovat tietenkin mukavia peuhukavereita, mutta vieraista koirista Pelmu harvemmin välittää. Mieluummin se pitäisi niihin vähän etäisyytä ja puuhailisi omiaan. Usein Pelmu on paljon kiinnostuneempi vieraan koiran omistajasta kuin itse koirasta.
Pelmu on pääosin hiljainen koira. Koirakavereitaan se komentaa remakalla haukulla. Uhkaksi kokemistaan asioista se varoittaa haukulla ja uhkaavia asioita se yrittää komentaa haukulla, mutta tätä ei tapahdu usein. Odottaessaan jotain mieluisaa tapahtuvaksi se saattaa kärsimättömänä vinkua tai mouruta. Etsintäharjoituksissa, odottaessaan vuoroaan autossa Pelmu vinkuu joka kerta kun avaan auton oven, kuin kysyäkseen, että eikö me jo mennä. Harjoitusvuoronsa jäljeen Pelmu on autossa hiljaa, vaikka kuinka kävisi ovea aukomassa. Jos Pelmun mielestä ruoka-aika on illalla jo mennyt ohi eikä koiralle ole tarjoiltu mitään, se saattaa käydä vaativasti vinkumassa. Kun joku perheenjäsen tulee kotiin, eikä Pelmun käsityksen mukaisessa kohtuullisessa ajassa huomioi koiraa, kulkee Pelmu kotiintulijan perässä mouruten ja pylly puolelta toiselle heiluen. Muuten Pelmulla ei yleensä ole mitään ääneen puhuttavaa.
Harrastuksissa ja ulkoillessa ilmenevästä vauhdikkuudestaan huolimatta Pelmu on kotona ja tutuissa paikoissa sisällä rauhallinen. Paitsi joskus, kun on vieraita – Pelmu on keksinyt, että se saa lähes takuuvarmasti ihmisten huomion osakseen, jos rupeaa jahtaamaan häntääntä, kimeällä haukulla säestäen. Yleensä se kuitenkin sisällä lepäilee, mieluiten niin, että voi samalla pitää silmällä ihmistensä touhuja.
Pelmu on steriloitu keväällä 2005. Siihen asti Pelmun juoksut olivat säännölliset, kuten myös juoksua seuraavat parin kuukauden masennukset, joiden syyksi osoittautui kohdun limakalvontulehdus. Muuten Pelmu on terve.
